Historian havinaa, Puutarha 50 vuotta
Arvolan puutarhan historiaa ja muistelmia puutarhan alkuajoista tähän päivään. Martta Arvola kertoo alkuajoista ja Markku Arvola jatkaa nykypäivän tilanteesta.
Vuonna 1968 menin naimisiin Martin kanssa. Samaisena syksynä ostimme Ruupenvainiontilan Jokelanperältä. Muutaman päivän jälkeen Markku syntyi. Martti oli ammatiltaan nosturinkuljettaja ja työskenteli tuolloin komennustöissä ympäri Suomea. Martti jättäytyi pois töistä rakentaakseen omakotitaloa perheelle. Omakotitaloa alettiin rakentamaan ja se valmistuikin 1970. Samana keväänä syntyi Merja.
Talon valmistuttua oli varat vähissä, kaikki säästöt oli käytetty rakentamiseen sekä elämiseen. Aloin työskennellä Pyhäjoella myymälänhoitajana. Samoihin aikoihin Martti oli kiinnostunut tomaatin viljelystä. Maaliskuussa 1971 hän kylvi ja kasvatti olohuoneessa ensimmäiset tomaatin taimet. Huhtikuulla hän rakensi Raahesta purettujen talojen ikkunapokista pienen, noin 12 neliöisen kasvihuoneen. Myöhemmin samana keväänä nousi pystyyn vielä toinenkin kasvihuone, noin 100 neliön kokoinen. Kun yöpakkaset olivat menneet taimet siirrettiin kasvihuoneisiin. Satoa alkoi tulla elokuun alkupuolella ja niitä myytiin lähikauppoihin. Syksyllä Martti aloitti työt Rautaruukilla.
Hyvät kokemukset viljelystä innoitti aloittamaan tomaatin viljelemisen 1972 Jokelanperällä. Ajatuksena oli, että voisin hoitaa lapsia kotona ja samalla viljellä tomaatteja. Jäinkin pois kaupalta ja maaliskuussa Arvolan Puutarha perustettiin. Martti jäi vielä töihin Rautaruukille.
Löysimme Puutarhaliiton julkaisemia viljelyoppaita tomaatin ja kurkun viljelylle. Niistä saatua tietoa sovellettiin omaan viljelyymme. Koulutusta alalle meillä ei ollut ja viljelytekniikka opittiin erehdyksien ja onnistumisien kautta. Turve teki tuolloin kasvualustana tuloaan, joten pääsimme heti opettelemaan uudenlaista kasvatusmenetelmää.
Turve oli ostettaessa mustaa ja kelvotonta kasvualustaksi. Kasvuturpeen tulee olla vaaleaa rahkaturvetta. Rahkaturvetta alettiin hankkimaan suolta ja se lannoitettiin itse sopivaksi. Kasvualusta tutkitutettiin viljavuuspalvelun kautta. Heidän ohjeistuksensa avulla tehtiin lannoitus ja kastelu tasapainoiseksi kasveja varten. Oikeanlaiset olosuhteet vaikuttivat tuotteiden makuun sekä laatuun ja niistä puutarha nykyisinkin tunnetaan.
Sato vietiin suoraan kauppaan, jossa tuotteet olivat myytävänä lihatiskin päällä vadeilla. Asiakas pyysi myyjältä haluamansa määrän tomaatteja. Myytävät määrät olivat pieniä ja kurkkua pystyi ostamaan myös pätkissä. Kurkkua sai myös maistaa ja myyjä leikkasi sitten sopivan määrän.
Vielä samana vuonna Martti teki töiden ohella iltaisin sekä viikonloppuisin samaan tapaan uuden kaarikasvihuoneen. Seinät olivat ikkunapokia ja katto muovia. Kasvihuoneeseen Martti kehitteli kasvukauden pidentämistä varten lämpöputket sekä kattilan, jossa poltettiin kivihiiltä. Tähän kasvihuoneeseen tuli myös käsikäyttöinen tuuletusjärjestelmä.
Tuuletusluukut toimivat polkupyörän tekniikalla. Veiviä kääntämällä kettinki liikutti ylhäällä olevaa tankoa, jossa oli kiinni hammasrattailla toimivat tuuletusluukut. Luukkuja käytettiin tarpeen mukaan. Aamuisin ne avattiin ja yöksi ne suljettiin.
Rakentamista ja korjaamista varten hankittiin sähköhitsauskone sekä kulmahiomakone. Martti oli oppinut työmaalla hitsaamaan ja tekemään muitakin metallitöitä. Lapsista oli hauskaa kun pimeällä rälläkällä leikattaessa säkeet lensivät kuin raketeista. Mauri syntyi elokuussa 1973.
Satoa tuli sen verran, että kesien ajaksi tarvittiin keräys- ja pakkausapua perheen ulkopuolelta. Tuotteet pakattiin pahvilaatikoihin, 5 kilon tomaattilaatikot ja 10 kilon kurkkulaatikot.
Kasteluveden tarpeita varten Martti teki metallista vesialtaita. Kaksi 10 kuution allasta. Vesi voitiin laskea vesijohdosta altaisiin lämpenemään. Kastelua varten vesi tuli lämmittää kaksikymmenasteiseksi.
Koitti syksy 1974 ja silloin ostettiin purettu 90 metriä pitkän lasikasvihuoneen runko ja lasit Etelä-Suomesta. Aikeissa oli tehdä siitä kaksi kasvihuonetta. Kasvihuoneet vaativat rakennusluvat.
Keväällä 1975 Martti valoi vapaa-ajallaan kivijalat kasvihuoneille. Niiden päälle hän hitsasi kasvihuoneiden rungot. Laseja oli 1500 kappaletta ja ne kaikki pestiin. Lasit kiinnitettiin kesäksi puupuitteisiin. Vastavalmistuneissa kasvihuoneissa oli molemmissa 300 neliötä. Toisessa huoneessa viljeltiin tomaattia ja toisessa kurkkua. Lisälämmöksi lasihuoneisiin ostettiin kevytöljyllä toimivia lämminilmapuhaltimia, samppoja.
Martti lopetti työt Rautaruukilla 1976 ja sen jälkeen perhe on elänyt puutarhan tuottamilla tuloilla. Lapset ovat olleet mukana pienestä pitäen työympäristössä ja kasvun myötä alkoivat osallistua työhön kykyjensä mukaan.
Seittemänkymmentäluvulla lapset leikkivät pihassa keskenään sekä naapurinlasten kanssa. Kesällä uitiin ja pyöräiltiin, talvella laskettiin mäkeä ja tehtiin lumilinnoja.
1977 rakennettiin ensimmäinen itse suunniteltu teräsrunkoinen, muovikatteinen kasvihuone, perheen kesken välimmäinen. Pinta-alaa välimmäisessä oli noin 600 neliötä. Näihin aikoihin valmistui myös kasvihuoneiden lämmittämiseen tarkoitettu pannuhuone.
Martti löysi romuttamolta laivasta poistetun lämmityskattilan. Talven aikana kattila asennettiin sekä savupiippua varten valettiin antura, jotta se pysyi pystyssä. Martti löysi myös käytöstä poistetun, raskaalle öljylle tarkoitetun polttimen. Poltin asennettiin kattilaan. Pellistä tehtiin sääsuojat lämmityskattilalle. Öljyä varten tarvittiin myös säiliö, jonka Martti hitsasi.
Martille sattui tapaturma, käsi lastassa ja ompeleet poskessa, mutta työt piti hoitaa. Kuvassa Martti täytti laivakattilan pesää kivihiilellä.
Myöhemmin totesimme, ettei kattilan tehot riittäneet. Martti suunnitteli ja hitsasi itse uuden kattilan, jossa raskasöljypolttimella poltettiin jäteöljyä ja sittemmin raskasta öljyä. Martti teki myös toisenkin säiliön öljyn säilyttämiseen.
Romuraudan hinnalla ostettiin lämmitysputkia. Putket eivät olleet kaikilta osin hyväkuntoisia, joten ne korjattiin. Putket eivät myöskään kaikki olleet hitsauskelpoisia, joten ne liitettiin kumitulpilla ja rautalangalla toisiinsa. Näin rakennettiin kasvihuoneisiin maavaraiset lämmitysputket.
Elokuussa 1978 Oulun maatalousnäyttelyssä saimme kunniapalkinnon tomaatista ja kurkusta. Meidän viljelemät tuotteet olivat laadukkaita sekä maukkaita, joten niitä arvostettiin.
Välimmäisen kaltainen kasvihuone rakennettiin maantienlaitaan vuonna 1979. Pinta-alaa valmiille kasvihuoneelle tuli noin 810 neliömetriä. Samana vuonna saimme myös Ojalantilan suolta nosto-oikeuden turpeelle. Sopimuksen jälkeen suosta nostettiin turvetta kasvualustaksi tarvittavat määrät ja ne lannoitettiin itse. Turve oli hyväkuntoista eikä sitä tarvinnut vaihtaa vuosittain. Turvetta kierrätettiin kurkun jälkeen vielä tomaatilla. Turve oli hyvä vaihtaa vaativammalle kurkulle joka toinen vuosi ja samaan turpeeseen istutettiin kurkun jälkeen tomaattia vielä kahtena vuotena. Menetelmä todettiin hyväksi sekä toimivaksi ja on käytössä yhä tänä päivänä.
1980 alkoi tukkumyynti. Se turvasi myynnin. Myös tuotteiden kysyntä kasvoi kaupoissa. Hinta muodostui kysynnän ja tarjonnan kautta ja se vaihteli paljon kesän aikana. Kotimaista tuotantoa suojeltiin tuontisäännöstelyllä.
Yrityksen kehitys pysähtyi tilanpuutteeseen. Ongelma ratkaistiin vasta 1982 vuokraamalla Virranniemiltä Kangasvainiontila, johon kuului myös Rämälännurkka. Alueelle kaivettiin ilmaista vettä varten suuri monttu ja jatkuvalla valulla siihen reunat. Vesi montussa oli pohjavettä, joka lämpeni ja hapettui kastelukäyttöön sopivaksi. Samoihin aikoihin suunnitteilla oli uusi lämpökeskus sekä paremmat kasvihuoneet.
Saimme uudelleen 1982 Oulun Maatalousnäyttelystä kunniapalkinnot tomaatista ja kurkusta.
Lämpökeskuksen rakentaminen aloitettiin 1983 ja se valmistui vuotta myöhemmin. Lämpökeskus suunniteltiin niin, että sinne mahtui kaksi kattilaa. Martti hitsasi sinne toisen kattilan aiemman lisäksi. Hitsausta oli niin paljon, että päätettiin hankkia toinen hitsauskone. Martti oli sitä mieltä, että minun ja Markunkin tuli opetella hitsaamaan. Myöhemmin Martti sen taidon meille opettikin.
Martti hitsasi kaksi kymmenen kuution raskasöljysäiliötä, joihin tehtiin lämmityskierukka lämmittämään öljyä. Keskuksen yhteyteen rakennettiin kaksi savupiippua, jotka eristettiin ja nostettiin pystyyn.
Vuonna 1984 ostettiin aiemmin vuokrattu Kangasvainiontila. Suunnitteilla oli samaan aikaan rakentaa ensimmäinen plexinen lämpöä säästävä uudenaikainen kasvihuone. Joulun alla ostettiin rautapalkit kasvihuonerunkoa varten. Talven aikana runko kasattiin. Rahoitus pankista epäonnistui ja kasvihuoneen viimeistely viivästyi. Rahaa oli niukasti. Markku lähti opiskelemaan Kempeleen puutarhaoppilaitokseen.
Vuotta myöhemmin, 1985, saimme rahoituksen kasvihuoneeseen. Lasiset kasvihuoneet purettiin pois uuden kasvihuoneen tieltä. Plexisen, lämmityskustannuksissa säästävä kasvihuone rakennettiin luottaen omaan ja lasten työpanokseen. Rahaa oli edelleen niin niukasti ettei rahaa ollut palkanmaksuun kotiväelle. Merja lähti myös opiskelemaan samana syksynä.
Jälkimmäinen puolikas plexistä valmistui 1987. Sen pinta-alaksi tuli 1617 neliömetriä. Tuolloin myös korot oli korkealla ja lainoja lyhennettiin.
Pinta-alan kasvaessa sadon määrä kasvoi ja tuotemäärän kuljettamiseen tarvittiin isompi auto. Hankittiin Man-merkkinen kuorma-auto, tuttavallisemmin Manne. Mannella voitiin kuljettaa kolme kertaa enemmän tuotteita kuin aiemmin.
Puolet tuotemääristä myytiin tukkuun, jolloin hinta oli paljon matalampi. Tuotteiden käsittely oli työlästä ja aikaa vievää sekä tilat ahtaita. Pojat rakensivat talon taakse pienen kylmiön tuotteiden väliaikaiseen säilytykseen.
Markku valmistui 1987 viljelypuutarhuriksi ja suoritti sen jälkeen asepalveluksen.
1988 maantienlaitimmaisen kasvihuoneen eteläpäätyä alettiin rakentamaan. Siihen tehtiin osittainen lasikatto. Samana vuonna Mauri lähti opiskelemaan ammattikouluun metallialalle. Kesäisin ja iltaisin lapset tulivat puutarhalle töihin.
Kasvihuone valmistui vuotta myöhemmin pinta-alanaan 720 neliötä. Samana vuonna, 1989 muodostettiin Arvolan Puutarha Ay. Lapset otettiin silloin myös mukaan osakkaiksi.
Seuraavana keväänä, 1990, kurkkukasvusto paleltui maantienlaidan eteläpäädyssä. Se oli juuri alkamassa tuottaa satoa. Putkilämmitysventtiili oli unohtunut yöksi kiinni ja huhtikuun pakkasyö oli lämpöpuhaltimista huolimatta liian kylmä. Sadonmenetys oli tuntuva, mutta uudet kurkuntaimet kylvettiin välittömästi tapahtuneen jälkeen.
Mauri valmistui teknikoksi 1994 ja suoritti sen jälkeen asepalveluksen. Tämän jälkeen hän lähti insinöörikoulutukseen. Samana vuonna välimmäisen kasvihuoneen laajennus ja peruskorjaus eteläpäätyyn valmistui pinta-alanaan 720 neliömetriä.
Arvolan Puutarha palkittiin myös 1994 kunnan yrittäjäpalkinnolla ja yrittäjäyhdistys valitsi myös vuoden yrittäjäksi.
Kaikkineensa kasvupinta-alan ollessa 4695 neliömetriä, satoa tuli paljon. Hankaluuksia oli tilojen kanssa. Tuotteet piti myydä pois uusien tieltä, sillä varastointitilaa ei ollut paljoa. Ainoat tilat säilyttää tuotteita oli poikien tekemä kylmiö talon takana sekä autotalli. Tuotteita vietiin kahdesti viikossa tukkuun Mannen kuormallinen. Tomaatteja tuli kasvukaudessa noin 70-75 tuhatta kiloa ja kurkkua 35-40 tuhatta kiloa. Suurin osa tuotteista myytiin tukkuun, jolloin hinta jäi matalaksi.
1995 Suomi liittyi Euroopan Unioniin. Liittymisen myötä kotimaista tuotantoa ei enää suojeltu vaan tuonti vapautui ja kannattavuus laski. Tuotteille tuli myös direktiivit. Kurkkujen tuli olla suoria ja tuotteiden lajiteltuna koon mukaan. Tuotteet tuli pakata koon ja painon mukaan. Paino, koko sekä viljelijän numero tuli merkitä pakkaukseen. Tuotteiden pakkausta valvottiin ja käytiin vuosittain tarkastamassa.
Arvolan Puutarha Ay vaihtui osakeyhtiöksi vuonna 1996.
Pakkaamoa varten ostettiin Vainion tila 1997. Pakkaamolle anottiin rakennuslupa ja rakentajalta tilattiin kylmähalli. Sisälle pakkaamoon suunniteltiin kylmiöt tomaatille ja kurkulle, pieni myymälätila sekä työntekijöille taukotilat. Piha asfaltoitiin ja pieni alue pihasta varattiin turpeen lannoitukseen ja käsittelyyn.
Pakkaamo valmistui seuraavana vuonna. Saimme hankittua sinne tarvittavat koneet tuotteiden lajitteluun ja jäähdyttämiseen. Tuotteiden käsittely helpottui ja nopeutui. Sato voitiin tuoda suoraan kasvihuoneelta pakkaamolle, josta lajittelun ja pakkaamisen jälkeen tuotteet vietiin markkinoille.
Martti jäi eläkkeelle 1998 ja Mauri valmistuttuaan insinööriksi siirtyi muihin työtehtäviin. Puutarhaa jäi hoitamaan lisäkseni Markku ja Merja, joten vieraan työvoiman tarve kasvoi. Tuotteiden keskihintataso oli huono ja se laski vuoden tulosta.
Seuraavana vuonna Merja jäi äitiyslomalle ja sukupolvenvaihdosta alettiin suunnittelemaan ensimmäisen kerran kunnolla. Vuoden 2000 lopulla sukupolvenvaihdosneuvottelut päättyivät tuloksettomana.
Seuraavat pari vuotta jatkettiin yhdessä sovituilla säännöillä. Markku ja minä vastattiin pääasiassa puutarhan pyörittämisestä.
Vuosi 2005 oli viimeinen viljelyvuosi. Sukupolvenvaihdosneuvottelut eivät edenneet. Raskasöljylämmitys oli kallis ja tuotteiden keskihinta matala. Viljely meni kannattamattomaksi korkeiden kustannuksien takia. Viljely puutarhalla jäi tauolle.
Martti kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2007 ja minäkin pääsin jo eläkkeelle. Perinnönjaon myötä Markku otti puutarhan hoitaakseen.
Tämän kuvan otin hiihtäessä 2000 luvulla. Puutarha saavutti yhdessä suunnitellut mittasuhteet ja se on rakennettu pääasiassa oman perheen voimin. Yhdessä onnistuimme saavuttamaan asetetut tavoitteet ja siitä tunnetiin tyytyväisyyttä.
Puutarha aloitettiin tyhjästä ja tulevaisuus näytti välillä epävarmalta. Öljyn hintakin ehti tuplaantua moneen kertaan ja konkurssikin koputella oveen, mutta onneksi kaikelta vältyttiin ja puutarha kaikesta huolimatta pysyi pystyssä. Koko matka ideasta Puutarhaksi on vaatinut perheeltä ahkeruutta ja sinnikkyyttä. Suuri kiitos lapsille antamastaan työpanoksesta ja ajasta puutarhan hyväksi, ilman teitä ei olisi puutarhaakaan.
Kiitokset myös kaikille, jotka ovat olleet eri vuosikymmenien aikana mukana rakentamassa ja tekemässä tomaatin- ja kurkunkeräys, pakkaus- ja hoitotöitä. Meidän kaikkien yhteinen työpanos on ollut tärkeä ja merkittävä osa puutarhan toimintaa.
Martta Arvola
Synnyin 1968 vanhempieni Martan ja Martin esikoisena. Ensimmäisinä vuosinani vanhemmat alkoivat rakentaa taloamme ja puutarhaa Jokelanperälle. Lapsesta asti olin tiiviisti vanhempieni mukana puutarhan töissä. Kouluajoilta muistan, kuinka opettaja komensi toistuvasti käsienpesuun. Vaikka eiväthän ne tomaatinvärjäämät pesemällä lähde… Töitten tekeminen tuntui luonnolliselta, eikä sitä vastaan tarvinnut taistella. Raskaiden töitten jälkeen teimme aina yhdessä jotain mukavaa.
Meillä oli perheessä aina tekemisen meininkiä ja ongelmanratkaisukykyä. Käsityötaitoja arvostettiin ja vanhemmat opettivat minullekin monta tärkeää taitoa. Myös puutarhalle tehtiin useimmat työvälineet/työkalut itse. Isä rakensi penkkien kääntöä varten sähkökäyttöisen kuokan, kun tarha kasvoi ja penkkien kääntö kävi työlääksi (ja ei meinannut pysyä poikien perässä). Veljen kanssa rakensimme tomaattien kokolajittelijan, kun EU:n säännökset muuttuivat ja tomaattien lajittelu täytyi miettiä uusiksi. Kehitimme myös tomaattien tukilankojen käärimistä helpottavat apulaitteen, mikä teki työn huomattavasti mielekkäämmäksi ja nopeammaksi. Useat kehittämämme laitteet ovat edelleen käytössä ja uusia kehitämme tarpeen mukaan.
Lähdin opiskelemaan vuonna 1985 Kempeleen puutarhaoppilaitokseen. Tuolloin haaveilin sähkömiehen urasta, mutta kasvettuani puutarhalla, tuntui luontevammalta hakeutua puutarha-alan opintoihin. Työskentelin myös opiskeluaikana puutarhallamme. Valmistuttuani viljelypuolen puutarhuriksi sitouduin puutarhan töihin täysipäiväisesti.
Arvolan Puutarha Ay muodostettiin 1989. Pääsin osakkaaksi yritykseen.
Pakkaamo valmistui vuotta myöhemmin. Pakkaamon yhteyteen valmistui myymälä, jonka kautta saimme tuotteitamme suoramyyntiin asiakkaille. Kysyntää suoramyynnille oli ollut jo pitkään, ja uudet tilat mahdollistivat tämän. Muistan lapsuudesta, kuinka vanhemmiltani tultiin kysymään tuotteita aamuvarhaisesta iltamyöhään ja ensimmäiset epäviralliset asiakkaamme ovatkin hakeneet tomaattinsa suoraan kotitalomme pihasta.
2008 puutarhan hallinta siirtyi perinnönjaon myötä minulle ja puolisolleni. Puutarha oli ollut toimettomana, joten alussa oli paljon kunnostustöitä ja uuden suunnittelua. Kasvualustat oli kunnostettava.
Meidän oli myös suunniteltava markkinoille paluuta tauon jälkeen, kehitettävä suoramyyntiä ja organisoitava puutarhan työnjaot uudelleen.
Perheyrityksen työt jaettiin; minä vastasin viljelystä ja huoltotöistä, puoliso hoiti taloushallinnon tehtäviä sekä perhearkea. Aloimme myös suunnitella biolämpökeskuksen rakentamista, mikä oli tuolloin suuri investointi.
Biolämpökeskus saatiin käyttöön vuonna 2011.
Lähiruokamarkkinat olivat kasvaneet ja kysyntää tuotteille riitti. Olimme saaneet jo puutarhan pitkän historian ansioista vahvan aseman paikallisilla markkinoilla, ja myös uudet tuotteemme löysivät asiakaskuntansa. Saimme tuotteitamme paikallisiin vähittäismyymälöihin myyntiin. Tarjoamalla kuluttajamarkkinoille erikoistuotteita olemme pystyneet saamaan jalansijaa lähiruokamarkkinoilla. Tuotevalikoiman kehittäminen ja laajentaminen on ollut uuden opettelua ja kokeilua. Yksi tärkein laatukriteerimme on aina ollut tuotteen hyvä maku.
Saimme kehitettyä työtapoja, sekä jaettua selkeämmin vastuualueita ja työtehtäviä. Olemme työllistäneet joka kesä 12-15 paikallista työntekijää, ja on tuntunut tärkeältä työllistää nuoria ensimmäisiin kesätöihinsä. Myös omat lapseni ovat saaneet ensikosketuksia työelämään puutarhalla.
2017 biolämpökeskukseen hankittiin toinen lämmityskattila, mikä mahdollisti öljylämmityksestä eroon pääsemisen kokonaan. Hakkeen polttaminen on huomattavasti taloudellisempaa ja ekologisempaa.
Sähköinen tilaus- ja laskutusjärjestelmä otettiin käyttöön 2019.
Avioeromme myötä puutarha siirtyi kokonaisuudessaan minun vastuulleni.
Muutin asumaan puutarhalle vanhaan kotitalooni. Tällä hetkellä puutarhalla on useita pitkään työsuhteessa olleita työntekijöitä, joiden kanssa pystymme yhdessä suunnittelemaan töitä ja tulevaisuutta. Puttiikilla on vuosi vuodelta enemmän vakituisia asiakkaita ja joka kesä myös uusia tuttavuuksia. Tarjoamme tällä hetkellä Puttiikin kautta 13 eri lajiketta tomaattia, kurkkua, paprikoita, chilejä sekä munakoisoja ja myös lähialueen kauppoihin saisimme tuotteitamme myyntiin enemmän kuin pystymme tällä hetkellä tuottamaan. On hienoa huomata, että ihmisten kiinnostus ja arvostus paikallista ruokaa kohtaan on kasvanut ja ylpeänä, mutta nöyränä tarjoamme itse kasvattamiamme tuotteita asiakkaillemme.
Markku Arvola